Everything must come to an end

Joulupäivänä meitin road trip kaarassa istu kax eteensä tuijottavaa Zombieta, jotka ajaa huristeli suorinta tietä Friscosta Montereyhin pysähtyen vaan ja ainoostaan ostaan mulle kolme metrisen sämpylän, jota sit parkkiksella Santa Cruzissa järsin. Okei, ei se nyt ehkä aivan kolme metrinen ollu, mut kamala kokonen kuiteskin. Mut minkäs teet. Kun on nälkä niin on nälkä.

Montereyn Marriott oli aivan ihana ja minä ja Milla vielä ihanampia. Meillä oli jotenkin univelkaa vaikka oltiinkin nukuttu viime aikoina enemmän kun normaalisti joten meininki meni ihan hervottomax hihittelyx. Sivusta seuraajat olis voinu varmaan vannoo et oltiin joko pilvessä tai vedetty pari pulloo vinkkua. Sen verran omituiset asiat alko oleen hirmuisen huvittavia. Ja noh ei kaikki oo ehkä tottunu siihen et porukka hoilottaa joululauluja rannalla ja tanssii piirileikkejä. Puhumattakaan siitä kamalan rumasta hiekkalinnasta, joka rakennettiin. Every now and then it feels good to be retarded...

Seuraavana aamuna oli edessä pitkä ajomatka kotia kohti. Pysähdyttiin ekax Carmelissa, se olikin oikeestaan ainoo stoppi, mikä tehtiin. Damn se oli kaunis paikka. Jos oon joskus epäilly asiaa niin tää road trip ainakin sen todisti et oon small town girl, joka ei sovellu suurkaupunkeihin.(Onnex asun tällä hetkellä vaan 13 miljoonan asukkaan pikku kaupungissa...) Carmel ja Sonoma oli niin paljon ihanampia paikkoja kun Frisco. Ehkä mua vaan stressaa ja rasittaa isot kaupungit kun en pysty kontrolloimaan niitä…

Ajettiin alas rannikkoo pitkin Pacific Coastal Highwayta. Se on kyllä kauheen kaunis ajoreitti, mutta ei mikään maailman nopein. Mutka, mutka, mutka, jonka perään vielä pari muuta mutkaa. Mut eipä ollu ainakaan tylsää suoraa tietä niinkun isot Freewayt on. Ja en tajua mistä helkkarista se johtu, mut aina tasasin väliajoin tolla ajomatkalla jostain lehahti hirvee marihuanan haju. Hitto, että inhoon sitä makeahkoa lemua. Luojan kiitos en polta sitä kamaa, koska olis hirveen ikävä aina tunkee pyykkipoika nenään poltellessaan, ettei ykäis sen hajun takia. Hmm…ehkä siellä vuorien ja laaksojen kätköissä asu jotain ihme pössyttely yhteisöjä, jotka pitää päivittäisiä poltteluhetkiä aina tiettyyn kellonaikaan ja saastuttaa koko lähiseudun ilmanalan sillä yuk yuk lemulla.

Niin ihana kun toi reissu olikin niin U know what they say, HOME SWEET HOME!! Man I love my bed and room. It’s good to be back…