Elämää risteyksessä...

Toisinaan ihminen tulee tienristeykseen. On katsottava oikealle ja vasemmalle ja päätettävä mihin suuntaan lähtee. Pohdittava mikä on järkevää ja mikä ei, mitä haluaa ja mitä ei voi saada. Jotenkin musta tuntuu, et seison aikalailla tollasessa risteyksessä juuri nyt. Ilmeisesti Dr. Seusskin on ollut samassa jamassa kun kirjotti:

“You will come to a place where the streets are not marked,
some windows are lighted, but mostly they’re darked.
A place you could sprain both your elbow and chin!
Do you dare to stay out? Do you dare to go in?
How much can you lose? How much can you win?”

Riskien otto ei koskaan oo ollu mun vahvuus, eikä luultavasti tulekaan olemaankaan. Joten tästä risteyksestä tuun mitä todennäkösimmin ottaan sen helpoimman tien. Sen joka näyttää suorimmalta ja jonka varrella kasvaa päivänkakkaroita. Vaikka sillä toisella tiellä oliskin enemmän elämää, enemmän seikkailuja, mutta samalla liikaa epävarmuutta, liikaa asioita, joiden puolesta pitäs olla valmis uhrautuun, taisteleen ja voittaan oma saamattomuutensa ja uskaltamattomuutensa.

”I’m afraid that sometimes,
You’ll play lonely games too.
Games you can’t win
‘cause you’ll play against you.

All alone!
Whether you like it or not,
alone will be something
you’ll be quite a lot.”

Niinpä. Jokainen meistä tekee ne omat päätöksensä, joita voi sit katua tai katsella taakse päin tyytyväisenä. Katumisesta ei ole hyötyä ja joitakin asioita osaa arvostaa vasta paljon jälkeen päin. Mutta eiköhän perus totuus kuitenkin oo et ei kukaan omaa elämäänsä toiseen vaihtais, ei välttämättä sen takia, että itsellä olis mukamas niin paljon fantastisempi elämä kun muilla, vaan koska tää elämä on kuitenkin sun omas, sulle tarkotettu, ei kenenkään muun.