Kirjoitettu 4.2.2007

kaikki loppuu aikanaan. Jokaisella lauseella on piste, eikä ketsuppikaan ikuisesti riitä, joskus sekin tuubi tyhjenee. Noin on käymässä myös tälle satusivulle meikäläisen magical elämästä starojen ja silikooni implanttien Los Angelesissa. Mä istun ulkona auringossa, lämpöä n.+25c ja päässä pyörii repeatilla Pinkin uus biisi ”I’m not here for your entertainment…” Voisin huonomminkin blogini pättää.

Eilen oli läksiäiset, veny sitten aamutunneille. Ohjelmassa oli pikkusen alkoholia, pikkusen what the f*ckia, ajanviettoa ihanien ystävien kanssa ja paljon kuolaa kaikkialla. (Joo, not me! En nähny Orlando Bloomia, Prison Braken Michaelia tai Josh Duhamelia, millonka lopputulos olis ollu kylläkin varmasti sama määrä kuolaa kun mitä nyt nämä 3 isoa hauvaa tuotti ) Oltiin Heikillä ja Marcellolla Hillseillä ja sen jälkeen jossain kiinalaiselta kuulostavassa menomestassa, jonka jälkeen vielä jatkoille takasin Heikille hillumaan aamun varhiastunneille asti. Ja koska kaikkea jännittävää kuuluu elämään ja etenkin läksiäisiin, niin saatiinhan sitä kohtaus sen menomestan edustallakin sit loppujen lopux. Joku kaveri rääkäs kauheeseen ääneen yht äkkiä, et ”He has a gun!!” ja porukka alko paineleen pakoon ja suojautuun matalax. Eli siis päästiin melkein ammuskelukohtaukseen osallisex. Vain ase puuttui. Mut hyvin porukka sen tollasena kuivaharjottelunakin vetäs…Hyviä suojautumisia ja kyykistelyjä oli..

Noh mitkäs fiilikset nyt sit on kun tää maa jää neljättä kertaa taakse? (kauhistus sentään, mä oon asunu tässä maassa jo yhteensä 2 vuotta!! How the heck did that happen…) Sanottaisiko, että on hankala jättää joitain asioita taakseen. Asioita, jotka on saanut sut hyvälle tuulelle, ja toisinaan huonolle tuulelle, mutta ovat olleet asioita jotka on antaneet sisällön sun päiviin. Kummallista miten tietyt rutiinit on muodostunu ja kun palaa sinne synkkään suomeen voi tuntua oudolta kun ne kaikki on suddenly gone. Ja karu tosi faktahan on, et mä oon aina inhonnu lähtöjä, mutta ikävä kyllä jos ei koskaan lähde ei myöskään koskaan pysty palaamaan. Toisinaan etäisyys tekee hyvää, toisinaan se tuhoaa. Kaikki riippuu määrästä, asiasta ja omasta tahdosta. Toisin sanoen kun täältä nyt lähden niin voitte laittaa rahanne likoon sen puolesta, et varmasti tulen vielä takasin. Sooner or later, one way or another. Eli jos kukaan koskaan tarttee yksityistä LA guidee, niin tiedätte mistä mut löytää!

I’ll be back in town 1.3. Oon pari päivää Treella tyhjentämässä porukoiden jääkaappia(joo joo tiedetään et asun Kangasalan puolella mut vaivaisen 100 metrin päässä Treen rajasta so what's the difference…), hakemassa mun miljoonat teettämäni valokuvat ja koluamassa vaatteeni ja kamani autiomökistä jonka jälkeen suuntaan nokan kohti kaakkoa ja Jyväskylä cityä. Eli see ya guys soon!!

GOODBYE AND GOOD NIGHT!Eskola poistuu estradilta...

AUTS ja AHH!

AU, AU, AU…Joo on hiukan epämiellyttävää istua kun tuntuu et koko arse on arkana. Eikä sit aleta taas kehitteleen helkkarin hienoja teorioita siitä miten mulle on päässy noin käymään! Koska totuus eitällä kertaa ole tarua ihmeellisempää, tosin meikäläiseltä ehkä hiukan yllättävää..Nimittäin eilen oli yhteisaktivitteetti nimeltä ratsastusta Hollywood Hills:eillä. Luit oikein. Minä kapusin pollen selkään kun varsinainenkin cowgirl ja jopa pysyin siellä seuraavan tunnin ajan kun kahta kauniimmat maisemat vaan vilistivät ohitse. Okei, okei, ei ne ehkä nyt ihan vilistäny koska käyntiä vaan mentiin heppa toisen hepan persiissä kiinni, mut hei sekin oli kamalan hauskaa. Paitsi et se satula oli kamalan kova (joo joo nynnyt valittaa, onnex en ollu millään kahen viikon erämaavaelluksella..) joten nyt sit tänään istuminen kaikkialla muualla kun pehmeillä alustoilla on ei niin miellyttävää.

Heh minä oon nyt sit kans liittyny tiimiin ja jääny koukkuun prison brakeen. (teille suomalaisille varmaan tutumpi juttu nimellä Pako..) Miksa on vuokrannu ekan kauden 12 ekaa jaksoo ja noh, niitä tässä nyt sit on tämäkin päivä tullu tuijotettua. Silleen et katon tän yhen jakson ja sit teen jotain muuta…mut sit se loppuukin jännästi ja aattelen et no vielä yhden jakson ja sit riitää ja jne..Kunnes huomaan et sen päänäyttelijän silmät on niin kauheen kivat et sitä sarjaa vois katella 24/7.. Onnex mulla ei oo kun vaan desperate housewives sarjaakaan pari jaksoo vielä kattomatta, et tv-sarja addiktihan minä en siis ole…Denial, denial, denial…

P.S Tässä on sit ihan sulle Millan työkaveri pikkunen Millasta kertova lause Millalla höystettynä Millan makuun sopivasti.Millan työkaveri kun kuulemma lukee tätä blogia vaik ei suomee ymmärräkään paitsi siis MILLAn nimen. Milla, Milla, Milla..nyt on kaverilla ees hiukan ihmeteltävää et mix Mila on näis lauseissa niin Millan monta kertaa kirjotettu. Milla saat ehkä selittää tän sille huomena töissä. MILLA, MILLA...okei nyt mä lopetan!

cMustagin takapenkki on tilaihme kun sinne tungetaan 3 neitiä ja aktivitettipäivän asenne!

Kopoti kopoti kopoti...Todiste A176, mä oon oikeestikin ollu konin selässä!

Wanna try some riding in the Hills!? We did!

Joo Hollywood Rachin maisemaa olisi tarjolla

Ei oo ratsastusmaisemissa kauheesti valittamista, vai?

Ajanlasku alkaa loppumaan...

Jotenkin mulla on viime aikoina jääny tää kirjottelu ku ei oikeen meinaa tulla suusta tai päästä ulos mitään hauskaa. Jotenki vähä niinku käynnistysongelmia samalla lailla kun 20 vuotta kosteessa ladossa lojuneella pappatunturilla. Noh kai sitä taas jossain vaiheessa alkaa jonkinlaista vitsiä pukkaan. Tosin ei paljon aikaakaan oo enää kirjotella. Tämä blogi kun aikas pian sulkee ovensa ja siirtyy jälleen eskolan plikan hämärään historiaan erinomaisena episodina.

Sami pyrhältää tänne maanantana. Unbelievable. Se oikeesti sai aikasex lähettyä! Ja sen kunniax toimin hänen henk.koht tour guidenaan ja esittelen hänet vaatimattomasti 10 osavaltiolle. Ohjelmassa mm. epämääräistä hilluntaa Vegasissa ilman gogo tyttöjä, rankaa hiking meininkiä Grand canyonilla (joo joo kaikki jotka mut tuntee tietää et toi on ehkä lievästi sanottuna liiottelua), epätoivosta sansun kamojen sullontaa matkalaukkuihin, Millan luona tappelua ahdasmielisten korealaiskämppisten kanssa jotka ei tajuu et miehiä voi laskee samaan taloon vaik ei ookkaan naimisissa niiden kaa. Myös lanteita tullaan pyörittelemään Elviksen pikku Gracelandissa memphisissä ja samalla tietysti laulaa loilotellaan kauheeseen ääneen julkisilla paikoilla et love me tender ja return to sender!! Sit on vuorossa ihana ”oi muistatkos niitä au pair aikoja” kierros St.Louisissa mukavasti just Mardi Grasin aikaan ja hyvällä tuurilla voi tietty käydä budweiserin tehtaalla nyt uudestaan pikkukierroksella kun saa oikeestikin juoda siellä jotain spriteä voimakkaampaa. Sitä en oo vielä ehtiny päättään et koitanko nähdä myös kaverin entisiä heiloja, omat taidan jättää väliin ellei ne sit satu tuleen taas samassa paketissa (Milja tietää mistä puhun…). Huhun mukaan myös Jack Danielsin tehdas o sellanen paikka jonka ohi EI SAA AJAA!!

Itärannikolla on kentien pikku Bostonin keikka plus mahdollisesti laskettelua piukeisiin neonvärisiin lasketteluhaalareihin pukeutuneena…(lupaan pysyä lastenrinteessä tai keskittyä after skii:hin)Voi tosin olla et se reissu Vermontiin menee myös ihan vaan Rickin synttäreiden biletyksex. Ja kaikki hyvin ei lopu hyvin, sillä ajattelin mennä taas menettään hermoni lopux New Yorkiin. On se niin kumma et kerta toisensa jälkeen palaan siihen kaupunkiin ja aina vaan toteen et ”This place is so NOT for me” =)

Anyways, takana on nyt vika perjantai töissä ja enää 3 more days to go. Oi kamala sentään mihin tämä omituinen aika oikeen katoaakaan…

Ja teretulemast matkustamaan tyylillä, limusiinilla siis!!

Marjaana ja poikien pusuhyökkäys.

Ja pitihän neitostenkin sit oma esimerkkinsä nayttää...

Ja tyylikkäästi käytiin limusiinilla Mulholland Drivella avaamassa skumppapullo. Mahtavat oli valomeri maisemat. CHEERS!

...Annan toisten mä talletella suuret setelit...Nikke drinksun tilaus hommissa..

Marjaana, minä ja Tonksu konsulaatista...

Ja porukalla baarissa loppuillasta...Hiukan on ehkä sellasia ilmeitä, et voi päätellä et drinksuiltu on...

Minä, the nature hazzard!!

Ai kuin niin mä oon joku American Idol support person? Ai mitkä on mun 3 viimex ostamaani cd:tä? Öööö…tota Taylor Hicks, Kelly Pickler ja Chris Daughtry. Mut jonkunhan niidenkin levyjä tarttee ostaa! Plus musta on aikas kamalan kannattava ostos joku cd, joka saa mut joka kerta hyvälle tuulelle ja jammaileen tuo pitkin katuja kun kuuntelen sitä lenkeilläni. (joo kunhan joku ei vaan soittas vielä jonnekin laitokseen valkotakkiset hakeen mut mennessään ku ehkä ei oo ihan normaalia jammailla pitkin Beverly Hillsin katuja virne naamalla…Tai hetkinen annas kun mä mietin. Tässä kaupungissa mikään ei oo normaalia…)

No niin ei oo ehkä enää kenelläkään vastaansanomista siihen, et mä oon kun oonkin luonnonkatastrofimagneetti, joka saa luonnon sekasin mihin tahansa meenkin. Maanjäristys, tsunami...pikku juttuja, mut kuka helkkari olis uskonu et kun neiti Eskola tulee Los Angelesiin niin Malibussa sataa lunta ensimmäistä kertaa 24 vuoteen!! Jep ja Hollywoodissa oli kamala raekuuro!! Appelsiiniviljelmät on jäätyny ja osa Highwaysta oli suljettu mustan jääntakia ja kaupoista loppuu lämmittimet kun on ollu pirun kylmä ja osalla ihmisistä ei tuu edes vettä. Hmm...kohta alan ehkä saamaan porttikieltoja eri kaupunkeihin. Silleen et porukka alkaa laittaan rajoilleen mun kuvia joka paikkaan et tällä tyypillä ei ole tänne asiaa, koska muuten alkaa tapahtuun. Ehkä ilmaston muutos ei johdukaan kasvihuoneilmiöstä vaan ilmiöstä nimeltä neiti Eskola...

Stressi on kun ärsyttävä takiainen. Sellanen hemmetin pikku pallero, jossa on pirunmoiset piikit joilla se tarttuu sun punttiis kiinni eikä meinaa millään irrotta ennen ku o jättäny jonkinlaisen jäljen. Tällä hetkellä oon taas tyystin unohtanu miten relata. Ekaa kerta puoleen vuoteen on sellanen olo et ARRRGH!! Missä on se huono lautaskokoelma, jonka vois vahingossa pudottaa kaapista lattialle, tai uudelleen muotoilla niillä seinät? Oppari? Joo onhan siihen aihe kehitteillä…Ai et pitäs alkaa pakkaileen? Joo ei mulla oo viel ees toista laukkua…Ai et kurssia pitäs suorittaa road tripin aikana? Niinku missä välissä? Ja tunnetusti kun on aikaa alkaa miettiin asioita niin kärpäsistä muuttuu härkäsiä ja pian joku pelkkä roska lattialla saa aikaan agsti kohtauksen. Hmm.. Toisaalta kun on ollu 5 kk putkeen pelkästään hyvällä tuulella ja happy happy joy joy niin kai sitä jossain vaiheessa pitää ottaa pienet pultitkin tai olis epänormaali.

Elämää risteyksessä...

Toisinaan ihminen tulee tienristeykseen. On katsottava oikealle ja vasemmalle ja päätettävä mihin suuntaan lähtee. Pohdittava mikä on järkevää ja mikä ei, mitä haluaa ja mitä ei voi saada. Jotenkin musta tuntuu, et seison aikalailla tollasessa risteyksessä juuri nyt. Ilmeisesti Dr. Seusskin on ollut samassa jamassa kun kirjotti:

“You will come to a place where the streets are not marked,
some windows are lighted, but mostly they’re darked.
A place you could sprain both your elbow and chin!
Do you dare to stay out? Do you dare to go in?
How much can you lose? How much can you win?”

Riskien otto ei koskaan oo ollu mun vahvuus, eikä luultavasti tulekaan olemaankaan. Joten tästä risteyksestä tuun mitä todennäkösimmin ottaan sen helpoimman tien. Sen joka näyttää suorimmalta ja jonka varrella kasvaa päivänkakkaroita. Vaikka sillä toisella tiellä oliskin enemmän elämää, enemmän seikkailuja, mutta samalla liikaa epävarmuutta, liikaa asioita, joiden puolesta pitäs olla valmis uhrautuun, taisteleen ja voittaan oma saamattomuutensa ja uskaltamattomuutensa.

”I’m afraid that sometimes,
You’ll play lonely games too.
Games you can’t win
‘cause you’ll play against you.

All alone!
Whether you like it or not,
alone will be something
you’ll be quite a lot.”

Niinpä. Jokainen meistä tekee ne omat päätöksensä, joita voi sit katua tai katsella taakse päin tyytyväisenä. Katumisesta ei ole hyötyä ja joitakin asioita osaa arvostaa vasta paljon jälkeen päin. Mutta eiköhän perus totuus kuitenkin oo et ei kukaan omaa elämäänsä toiseen vaihtais, ei välttämättä sen takia, että itsellä olis mukamas niin paljon fantastisempi elämä kun muilla, vaan koska tää elämä on kuitenkin sun omas, sulle tarkotettu, ei kenenkään muun.

In a Galaxy far far away...

Kuinka moni tietää, mikä on Los Angeles Galaxy? AIVAN! Joten mitä kertoo se, et huippujalkapalloilija siirtyy pelaan kyseiseen ”never heard of” seuraan…Jo on alamäki Beckhamillekin alkanut. Vaikka totuus mitä luultavimmin on, et Victoria haluaa nyt leikkiä pikku California housewifea best friend Katiensa kanssa ja yhdessä hengailla Rodeolla Pretty womanin jalanjäljissä tuhlaamassa miestensä rahoja minkä kerkiävät. Mikä tätä faktaa tukee vielä vahvemmin on fakta, et Beckhamit kyllä haeskeli alux kämppää täältä meitsin citystä Beverly Hillsisstä Katien ja Cruisen naapurustosta, mutta nyt sit eukko on todennukin haluavansa muuttaa Newport Beachille. Kaveri on ehkä kattellu hiukan liikaa OC:ta…

Toisinaan ihan uskomattoman pikkusista asioista voi tulla hyvälle tuulelle. Kuten esim. pikku iltakävelystä. JEP! Luit aivan oikein. Minä nautin kävelemisestä. Tein mukavan pikku lenksun viime perjantaina neighbbourhoodissa. Tuijottelin näyteikkunoita, hihittelin söpöille somiste kananmunille, joille oli laitettu aurinkolasit, ihailin $600 kimonoo, käsitin et Beverly Hillsissä alkaa oleen varmaan liikaa kiireisiä ihmisiä joilla ei oo aikaa siihen ah niin rasittavaan toisen puoliskon etsiskelyyn, koska joka helkkarin kulman on vallottanu mainoskyltti, ”Single? www.Beverlyhillsmatch.com” (tai sit toi on vaan rankaa vittuilua meikäläiselle, koska meijän työpaikan ulkopuolellakin on yx kyltti, thänks!) Uuuu…ja sit todistin pienen rakastavaisten riidan, jo toinen minkä oon päässy todistaan viime aikoina. (Tosin se toinen ei tainnu olla niinkään riita vaan break up) Ne tuntuu nyt jotenki vainoavan mua. Hmm…pitäsköhän mennä antaan konsultatio apua seuravalla kerralla…(Joo tällä kokemuksella varmasti epäilemättä…)

Ja kun mun cd soittimesta loppu patterit huomasin lauleskelevani itekseni (Milla vähän niinkun tyyliin,” …talking to myself in public and dodging glances on the train…”) mikä on outoa, koska kaikki jotka mut tuntee tietää et EN lauleskele julkisesti. Noh sit poikkesin kaupassa lukemassa lasten runokirjan pikku kilpikonnasta, joka haluaa olla kulman kingi, ja kaikkihan sen tietää mitä pikku äkäpussikilppareille, jotka haluu olla ykkösiä oikeen käy…jep ahneella on PIIP loppu. Mut se tarina oli kovin opettavainen ja oli nuorentanu mua niin paljon et takasin kotikadulle päästessä huomasinkin et mun teki mieli pomppia sellasia ihme hyppyaskelia, mitä Marjatta Tiitolan liiksatunnilla joutu aina joka välissä heitään…(Girls u know what I’m talking about…Etenkin jos ikinä olitte pikkuplikkoina päästänne niin sekasin et olitte liittyneet Kangasalan naisvoimistelijoihin…)

Mut mitä tästä hienosta lenkkistoorista opimme? Maailma on täynnä kaikkia ihania pikku yksityiskohtia, kun vaan viittii avata silmänsä. Joten ei öppna dörren vaan öppna ögarna!! Eller hur?